Niin vaan on päivän valoisa aika alkanut pidentyä kuin huomaamatta. Luntakin tuli Savon seudulle tässä muutamana päivänä. Puiden oksat kauniin valkoisena riippuvat alaspäin. Lintujen viserrys täyttää ilman varsinkin aurinkoisina päivinä, lieneekö jo pesänteko vietti saanut vallan.

Aamuisin tuntuu mukavalle herätä, kun verhon raosta alkaa valo pilkottaa, ei välttämättä tarvitse laittaa herätystä, ellei ole pakko heti aamuhämärissä jonnekin lähteä. Harvoin niin tapahtuu. Maanantaiaamuisin kuntosalille meno on oikeastaan ainoa aamurutiini, keskiviikkona sekin on iltapäivällä. Oikeastaan on hyvä, että jonkinlainen rytmi päivässä on. Puolen päivän tienoilla käyn yleensä äidin luona palvelutalolla, sitten ex-puolisoa katsomassa sairaalassa. Samalla hoituu kauppareissut.

Pojan lapset piipahtavat muutaman kerran viikossa kylään, yleensä silloin kun olen juuri saanut siivottua. Sittenpä on huusholli taas mullinmallin kaikenmoisista rakennelmista, piirustuksista, leikeistä. Ihanaa, kun tulevat. Välillä vanhemman tytön koulukaveritkin ovat mukana. Lapsilla on jostakin syystä aina nälkä heti kun ovesta pääsevät. Kaakao maistuu leivän kanssa. Ei tarvitse olla pizzaa ja hampurilaisia. Joskus tehdään yhdessä ruokaa.

Nyt on mummin kaappi täynnä karkkipusseja, lasten isä kun kävi risteilyllä, niin tuomiset olivat suurimmaksi osaksi herkkuja. Sääntö on, että niitä ei syödä muulloin kun karkkipäivänä. Niinköhän mummin kärsivällisyys kestää sen ruinaamisen... Yritetään noudattaa sääntöjä.

Onkin jo iltapäiväkahvin aika. Ostin eilen markkinarinkelin, sen kanssa kuuma juoma maistuukin.