Niin vaan on päivän valoisa aika alkanut pidentyä kuin huomaamatta. Luntakin tuli Savon seudulle tässä muutamana päivänä. Puiden oksat kauniin valkoisena riippuvat alaspäin. Lintujen viserrys täyttää ilman varsinkin aurinkoisina päivinä, lieneekö jo pesänteko vietti saanut vallan.

Aamuisin tuntuu mukavalle herätä, kun verhon raosta alkaa valo pilkottaa, ei välttämättä tarvitse laittaa herätystä, ellei ole pakko heti aamuhämärissä jonnekin lähteä. Harvoin niin tapahtuu. Maanantaiaamuisin kuntosalille meno on oikeastaan ainoa aamurutiini, keskiviikkona sekin on iltapäivällä. Oikeastaan on hyvä, että jonkinlainen rytmi päivässä on. Puolen päivän tienoilla käyn yleensä äidin luona palvelutalolla, sitten ex-puolisoa katsomassa sairaalassa. Samalla hoituu kauppareissut.

Pojan lapset piipahtavat muutaman kerran viikossa kylään, yleensä silloin kun olen juuri saanut siivottua. Sittenpä on huusholli taas mullinmallin kaikenmoisista rakennelmista, piirustuksista, leikeistä. Ihanaa, kun tulevat. Välillä vanhemman tytön koulukaveritkin ovat mukana. Lapsilla on jostakin syystä aina nälkä heti kun ovesta pääsevät. Kaakao maistuu leivän kanssa. Ei tarvitse olla pizzaa ja hampurilaisia. Joskus tehdään yhdessä ruokaa.

Nyt on mummin kaappi täynnä karkkipusseja, lasten isä kun kävi risteilyllä, niin tuomiset olivat suurimmaksi osaksi herkkuja. Sääntö on, että niitä ei syödä muulloin kun karkkipäivänä. Niinköhän mummin kärsivällisyys kestää sen ruinaamisen... Yritetään noudattaa sääntöjä.

Onkin jo iltapäiväkahvin aika. Ostin eilen markkinarinkelin, sen kanssa kuuma juoma maistuukin.

 

 

Niin meni joulunpyhät, suht rauhallisesti. Eipä tullut paljon ulkona liikuttua, flunssa piti siitä huolen. Eikä se ole ohi vieläkään, pientä lämpöä vaan pitää. Toivoisin jo ulos raittiiseen ilmaan pääseväni. Onhan tässä muutama päivä rauhallisempaa ennen rakettien älytöntä räiskintää. Muuten hiljainen asuinympäristöni muuttuu sotatantereeksi uudenvuoden aattona.

Suutuin alkuviikosta noihin rakettimainoksiin, joita postiluukusta tuli ihan tulvimalla. Survoin niitä keräyspaperiin sitä mukaa. Siinä samalla tuli tehtyä kuopiolaiset "Kallekeinäset" eli vietyä yksi tärkeä kirje keräyspaperiin. Eilisen iltaa etsin koko huushollin nurin kääntäen ja kirjettä ei löytynyt mistään. Yöunetkin oli jo mennä tyystin.

Tänä aamuna päivän valjetessa sitten menin lehtikeräyslaatikolle penkomaan kuin joku pulimummo. Pengoin ja käänsin lehtikasoja epätoivon vimmalla ja juuri kun olin luovuttamaisillani, olikin kirjekuori siinä nenäni edessä. Onneksi eivät olleet tiistaiaamun jälkeen tyhjentäneet ko. laatikkoa. Suuri oli helpotus kirjeen löytymisestä. Ei silti, ei sillä kirjeellä olisi juuri muille ollut merkitystä, ei sillä tavalla salaista tietoa sisältänyt kuin kuopiolaisen luottamusmiehen keräykseen joutunut esityslista.

Mitäpä tästä opimme? Anna vaan roskapostin tulvia postiluukusta, mutta muista tarkistaa, ettei mitään tärkeää mene niiden mukana roskiin!

Ihanaa, että satoi lunta jouluksi, tällä hetkellä pakkastakin -6 astetta, ihan jouluinen olo.

Aamulla katselin ikkunasta ulos. Lintu oli hypellyt ikkunalaudan lumessa, orava kiipeili puussa ja jänis oli tehnyt omat kiemuransa takapihan puistikkoon. Todella talvinen tunnelma. Tintti hyppelehti lähimmän puun oksalla ja keikisteli päätään puolelta toiselle. Kaikkialla oli vielä hiljaista. Ihana rauha, kuitenkin melkein keskellä kaupunkia.

Eilen olin lapsenlasten luona aattoa viettämässä. Miniä oli taas laittanut jouluherkut viimeisen päälle. Isommat lapset (14- ja 16-vuotiaat) söivät rauhallisina, mutta pikkuneidit 6 v ja 9 v olivat niin jännittyneitä pukin odotuksesta, että kesken ruokailun piti käydä vessassa, kun vatsaa kouristeli. On se joka vuosi mielenkiintoista seurata sitä jännitystä, mikä kehittyy lähes käsinkosketeltavaksi pukkia odotellessa.

Pukin käynnin jälkeen onkin sitten jo toinen mieliala, oli "paska" pukki, ei tuonut sitä eikä tätä ja jos toi jotakin mitä oli toivottu, se tuli väärälle henkilölle. Lahjat lenteli pitkin seiniä ja lattioita. Tuli mieleen omat niukat joulut lapsuudessa, jolloin osattiin iloita uusista sukista ja lapasista. Missä on menty pieleen tuon tavarapaljouden kanssa? Pitäisikö koko joulu unohtaa - tai ainakin lahjat - seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi? Osaisiko sen jälkeen arvostaa sitä mitä on saanut, vaikkei koko sadan lahjan repertuaaria pukki jaksaisi olallaan kantaakaan?

Olenkin jo muutaman vuoden laistanut koko joululahjojen oston. Annan lapsille aikaani nyt kun siihen on tilaisuus eläkkeellä ollessani. En halua maallisella mammonalla lahjoa ketään. Omalta osaltani yritän opettaa, että muillakin arvoilla on merkityksensä, ei pelkällä materialla. Jospa jokin siemen jäisi lasten päähän itämään....

Katselen talven pimeintä päivää, suojasäätä, jolloin lumihiutaleet painavina mätkähtelevät maahan. On tulossa euroajan joulu. Oravat hyppelevät puiden oksilla, eivät raukat osaa päättää vaihtaako turkkinsa hallavaksi talviturkiksi vai pitääkö ruskean kesäpukunsa.

Minkähän vuoksi entisajan joulut muistuvat mieleen pakkasen puraisevina päivinä, jolloin aurinkokin pilkisteli keskipäivällä kylmin kirkkain sätein? Onko kaikki ajan kultaamaa muistoa? Ehkä. Varmaan lapsuudessakin oli jouluja, jolloin ei lunta liene kinoksiksi asti ollut (ainakin säätieteilijöiden mukaan).

Nyt odottelen lapsenlapsia kylään, aikomus on taas leipoa jotain jouluun kuuluvaa. Se puuha on kovin mieleistä 9- ja 6-vuotiaille neideille. On mukavaa aistia heidän jännittynyt odotuksensa joulun ja varsinkin joulupukin tulosta. Vielä vanhempikin muutama päivä sitten ihmetteli, että kuinka se joulupukki viime vuonna osasi mummin lahjatkin tuoda heille, ja mistä pukki tiesi, että mummi on heidän luonaan. Antaa lasten uskoa niin kauan, kunnes heidät tiputetaan karusti maan pinnalle monessa muussakin asiassa.

Auto hurahti pihaan, joten aloitetaanpas nyt jouluvalmistelujen jatkaminen, kirjoittaa ennättää myöhemminkin.