Ihanaa, että satoi lunta jouluksi, tällä hetkellä pakkastakin -6 astetta, ihan jouluinen olo.

Aamulla katselin ikkunasta ulos. Lintu oli hypellyt ikkunalaudan lumessa, orava kiipeili puussa ja jänis oli tehnyt omat kiemuransa takapihan puistikkoon. Todella talvinen tunnelma. Tintti hyppelehti lähimmän puun oksalla ja keikisteli päätään puolelta toiselle. Kaikkialla oli vielä hiljaista. Ihana rauha, kuitenkin melkein keskellä kaupunkia.

Eilen olin lapsenlasten luona aattoa viettämässä. Miniä oli taas laittanut jouluherkut viimeisen päälle. Isommat lapset (14- ja 16-vuotiaat) söivät rauhallisina, mutta pikkuneidit 6 v ja 9 v olivat niin jännittyneitä pukin odotuksesta, että kesken ruokailun piti käydä vessassa, kun vatsaa kouristeli. On se joka vuosi mielenkiintoista seurata sitä jännitystä, mikä kehittyy lähes käsinkosketeltavaksi pukkia odotellessa.

Pukin käynnin jälkeen onkin sitten jo toinen mieliala, oli "paska" pukki, ei tuonut sitä eikä tätä ja jos toi jotakin mitä oli toivottu, se tuli väärälle henkilölle. Lahjat lenteli pitkin seiniä ja lattioita. Tuli mieleen omat niukat joulut lapsuudessa, jolloin osattiin iloita uusista sukista ja lapasista. Missä on menty pieleen tuon tavarapaljouden kanssa? Pitäisikö koko joulu unohtaa - tai ainakin lahjat - seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi? Osaisiko sen jälkeen arvostaa sitä mitä on saanut, vaikkei koko sadan lahjan repertuaaria pukki jaksaisi olallaan kantaakaan?

Olenkin jo muutaman vuoden laistanut koko joululahjojen oston. Annan lapsille aikaani nyt kun siihen on tilaisuus eläkkeellä ollessani. En halua maallisella mammonalla lahjoa ketään. Omalta osaltani yritän opettaa, että muillakin arvoilla on merkityksensä, ei pelkällä materialla. Jospa jokin siemen jäisi lasten päähän itämään....